1.12.2012

Persontrafik

Göteborgissa järjestetyt Persontrafik messut olivat todellakin käymisen arvoiset. Itseasiassa yllättävän kiinnostavat. Alkujaan kun lähdimme Köpiksestä kukonlaulun aikaan kohti messuja, pyöri päässä ajatus "Miksi näin aikaisin?" Samoin kun sovimme treffit klo 15 messujen aulaan, mielessä kävi ajatus todella pitkästä päivästä.
Totuus kuitenkin oli toinen. Messuilla oli niin paljon nähtävää ja mielenkiintoisia asioita, ettei aika edes meinannut riittää. Klo 15 treffienkin jälkeen piti mennä vielä jatkamaan kierrosta. Ja pikaisen hotellilla käynnin jälkeenkin päätettiin vielä uudelleen palata alueelle.

Tässä tulee kuvasatoa messuilta. Varoituksen sanana sanottakoon, kuvia on paljon :D

Messuilta löytyi paljon erilaisia ratkaisuja esteettömään liikkumiseen, pyörätuolien sijoitteluun ja kiinnittämiseen, rahastuslaitteisiin, linjakilpiin ja aikataulunäyttöihin. Hurjan paljon löytyi myös vaihtoehtoja bussien sisustuksiin, bussimalleihin ja moottoreihin.

Suomea keskellä Ruotsia :D
Makuasioitahan nämä ovat, mutta oli se silti kiva löytää AUTOJAkin :D
Ahdas jalkatila?
Bussilippu :)
Messuilla oli myös osasto INIT nimisellä yrityksellä, mutta koska siellä oli niin paljon mielenkiintoisia asioita, vaatii se kokonaan oman postauksen. Eli kuulemisiin sen merkeissä myöhemmin...

-Heidi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti